Täällä metsässä on hiljaista nyt:
päivät ovat hidastuneet,
hidastaneet ajatukset,
askeleet ja aavistuksen.
Hitaina tulevat muistot.
Kulkevat verkkaan varjot.
Himertynein kuvin
häivyttää unohdus ikävää.

Täällä metsässä on nyt pimeää:
aurinko ei enää nouse,
kylmyys on saartanut talon,
linnut tulleet lähemmäksi;
koputtavat ikkunoihin
henkien hahmot.

Varhaisen talven ruskettamat lehdet
käpertyvät puihin
eivätkä putoa maahan -
liian kylmään, liian valkoiseen.

Unohdus on alkanut:
viimeksi muistavat käteni.